Lotta Svärd Säätiö on päättänyt avustaa suomalaisia hädän ja kriisin kohdanneita lapsiperheitä toukokuun aikana yhteensä 100 000 eurolla. Apu kohdennetaan valittujen yhteistyökumppaneiden kautta poikkeusolojen vuoksi vaikeuksiin joutuneille lapsiperheille ruoka-avun muodossa.
”Meillä Säätiössä on noussut valtava huoli suomalaisten perheiden selviämisestä. Monella perheellä on jo ennen poikkeusoloja ollut vaikeaa, mutta koronakriisin myötä apua tarvitsevien perheiden määrä on kasvanut moninkertaisesti”, kommentoi Lotta Svärd Säätiön toiminnanjohtaja Anne Nurminen. ”Lapset ovat aina olleet lottien sydäntä lähellä ja heidän avustamisestaan meillä on pitkä historia. Koronakriisissä monen perheen tulopohja on romahtanut äkillisesti ja perheissä on pulaa ihan perustarpeista: ruuasta ja hygieniatarvikkeista. Haluamme tehdä oman osamme niiden hyväksi, jotka nyt apua tarvitsevat.”
Lotta Svärd Säätiön toimintaa ohjaa jo lähes satavuotinen naisten vapaaehtoisen maanpuolustuksen sekä huolto- ja avustustyön perinne. Lottien kuntouttamisen ja avustamisen ohella kriisitilanteissa avustaminen kuuluu Lotta Svärd Säätiön sääntöjen mukaiseen ydintehtävään.
Ruokakasseja pahimman yli selviämiseen
Lotta Svärd säätiön tuki tavoittaa yhteistyökumppaneiden kautta perheet ympäri Suomea: Apu toimitetaan Apuna Ry:n, Hope Ry:n, Pelastakaa Lapset Ry:n sekä yhteiskunnallinen yritys Vennerin Lapselle lounas -kampanjan kautta. Yhteistyötahot toimittavat perheille sekä valmiita ruokakasseja että ruuan ja perustarpeiden ostoon tarkoitettuja lahjakortteja. ”Yhteistyökumppanit on valittu niin, että eri tavoin avun piiriin tulleet perheet tavoitettaisiin. Joukossa on sekä lastensuojelun asiakkaita että äkillisen kriisin kohdanneita, jotka ovat jääneet yhteiskunnan tukien ulkopuolelle oman tilanteensa äkillisyyden vuoksi. Kolmannen sektorin toimijana meillä on mahdollisuus toimia nopeasti vaikeissa tilanteissa ja täydentää yhteiskunnan tukiverkostoa”, Nurminen perustelee tehtyä päätöstä.
Avun painopiste on valmiiden ruokakassien toimittaminen perheille: monen perheen voimavarat saattavat kriisin vuoksi olla niin vähissä, että ruuan laatuun liittyvien valintojen tekeminen on vaikeaa. ”Autamme yhdessä perheet pahimman tilanteen yli ja varmistamme, että perheen kaapissa on lapsille ruokaa, vaikka vanhempien voimavarat olisivatkin vähissä.”
Lisätietoja:
Anne Nurminen
Toiminnanjohtaja
Lotta Svärd Säätiö
p. 044 744 2020