Lotta Svärd ja Moskovan välirauhansopimus

Moskovan välirauhan sopimus

Suomen ja Neuvostoliiton välinen aselepo solmittiin 2.8.1944 ja se astui voimaan kaksi päivää myöhemmin 4.9.1944. Tämän jälkeen Suomen rauhanvaltuuskunta matkusti Moskovaan, jonne se saapui perille 7.9.1944. Viikon odottelun jälkeen Suomen rauhanvaltuuskunta kutsuttiin neuvottelemaan välirauhansopimuksen ehdoista. Läsnä neuvotteluissa oli Neuvostoliiton, Suomen ja Englannin edustajat. Käytännössä Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov johti puhetta. Englantilaisten osallistuminen neuvotteluihin oli varsin vähäistä. Koko ensimmäisen kokouksen aikana Englannin edustaja Clark Kerr lausui vain yhden kommentin: ”I am in complete agreement with mr Molotov.”

Neuvottelut rauhanehdoista päättyivät Molotovin uhkavaatimukseen, jonka mukaan Suomen rauhanvaltuuskunnan on allekirjoitettava välirauhansopimus tai koko Suomi miehitetään. Lopulta ulkoministeri Molotovin uhkaavan käytöksen ja painostuksen vuoksi Suomen rauhanvaltuuskunnalle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä raskaat rauhanehdot. Moskovan välirauhansopimus allekirjoitettiin lopulta 19.9.1944.

Välirauhansopimuksen ehdot olivat suomalaisille ankarat: Suomi luovutti Neuvostoliitolle alueita uuden rajan vahvistamisen yhteydessä, Porkkalan alue vuokrattiin 50 vuodeksi, sotakorvauksia sitouduttiin maksamaan 300 miljoonan dollarin edestä, sotarikolliset tuomittiin, poliittiset vangit vapautettiin, fasismin luonteiset järjestöt lakkautettiin ja liittoutuneiden komissio perustettiin valvomaan sopimuksen noudattamista. Lisäksi Suomi luovutti Neuvostoliiton sotavoimien käyttöön lentokenttiä, satamia, aluksia ja sotatarvikkeita.

Lotta Svärdin lakkauttaminen

Aselepo ei vaikuttanut heti lottajärjestön toimintaan vaan lottien työ jatkui kiireisenä. Kenttälotat pysyivät palveluspaikoissaan ja kotirintaman lottia työllistivät siirtoväestä ja sotainvalideista huolehtiminen. Sotatoimien loppumisen jälkeen lottajärjestössä varauduttiin toisaalta järjestöä uhkaavaan lakkauttamiseen, mutta myös siihen vaihtoehtoon, että järjestö saisi jatkaa toimintaansa. Lottajärjestö alkoi pikaisella aikataululla sopeuttaa organisaatiotaan ja jäsenistöään rauhan ajan oloihin. Järjestön tavoitteena oli vastata parhaalla mahdollisella tavalla sosiaalisiin haasteisiin, joita siirtyminen sodasta rauhaan suomalaiselle yhteiskunnalle asetti.

Moskovan välirauhansopimuksen 21. artikla sinetöi kuitenkin Lottajärjestön kohtalon myöhemmin syksyllä 1944. Kyseinen artikla puuttui suomalaiseen yhdistymis- ja sananvapauskäytäntöön varsin poikkeuksellisella tavalla. Sen soveltaminen tarkoitti Suomeen kohdistuvia ulkoisia toimia, joiden avulla pyrittiin vaikuttamaan Suomen sisäpolitiikkaan. Artiklan nojalla lakkautettiin Suomessa yli 3000 yhdistystä muun muassa Akateeminen Karjala–Seura, Suomen aseveljienliitto, Suomalais-virolainen seura, Suojeluskunta ja Lottajärjestö.

Valtakunnallisen yhdistyksen lisäksi lakkautettiin 748 rekisteröityä ja 39 rekisteröimätöntä lottaosastoa, 2021 kyläosastoa ja 1941 tyttöosastoa. Lakkautus koski kaikkiaan noin 240 000 lottajärjestön jäsentä.

Huolto- ja avustustyötä Suomen Naisten Huoltosäätiön nimissä

Lokakuussa 1944 pidettiin lottajärjestön piirien edustajien kokous, jossa päätettiin yksimielisesti perustaa Suomen Naisten Huoltosäätiö ja hyväksyttiin sille laaditut säännöt. Lottajärjestön huoltotyötä jatkamaan perustetun säätiön tehtävänä oli: “säätiön hallituksen harkinnan mukaan, säätiön sääntöjen puitteissa, huoltaa ja avustaa Suomen kansalaisuutta olevia käytökseltään nuhteettomia, sodan johdosta tai sen seurauksista terveytensä, huoltajansa tai työpaikkansa menettäneitä naisia ja lapsia tai sellaisia muuten kärsimään joutuneita naisia, jotka ovat kristillismielisessä hengessä toimineet kotien ja isänmaan hyväksi”.

Erityisesti haluttiin tukea sotatoimialueelta työtehtävistä palaavia naisia. Osa naisista palasi lottakomennukselta niin vaikeisiin olosuhteisiin, että apua tarvittiin kiireellisesti muun muassa vuokran maksuun, elintarvikeannosten lunastamiseen tai ammatinharjoittamiseen tarvittavien työvälineiden hankkimiseen. Suomen Naisten Huoltosäätiöltä lakkautetun lottajärjestön jäsenet saattoivat hakea henkilökohtaista avustusta.

Lottakomennuksella sairastuneista naisista alettiin kerätä järjestelmällisesti tietoja vasta vuonna 1944. Lääketieteen lisensiaatti Vera Seppälän tarkastuskertomuksen mukaan komennuksella olleista lotista vakavasti sairastui noin 14%. Eniten Suomen Naisten Huoltosäätiöltä sairausavustuksia haettiin tuberkuloottisiin- ja reumaattisiin sairauksiin.

Kautta vuosikymmenten Suomen Naisten Huoltosäätiön (vuodesta 2004 Lotta Svärd Säätiö) huolto- ja avustustyö on jatkunut ja jatkuu säätiön sääntöjen puitteissa. Lakkautetun Lottajärjestön jäsenten, lottien ja pikkulottien ikääntyessä on huolto- ja avustustyötä mukautettu vastaamaan lottien ja pikkulottien tämänhetkisiä tarpeita.

Lottien liiketoimintaa sodan jälkeisessä Suomessa

Lottajärjestössä toimineet naiset perustivat juuri ennen järjestön lakkauttamista, marraskuun alussa 1944, Työmaahuolto ry:n (vuodesta 1945 Työmaahuolto Oy). Uuden yhdistyksen tehtäväksi tuli huolehtia lottakomennukselta palaavista naisista ja Pohjois-Suomen jälleenrakennustyömaiden ruokahuollon järjestämisestä.

Työmaahuollon toimintaa jälleenrakennustyömailla määrittelivät voimakkaasti Kansanhuoltoministeriön määräykset ja elintarvikkeiden säännöstely sekä hävitetyn alueen poikkeusolosuhteet. Työmaahuollon henkilökunta oli kuitenkin entisinä lottina tottunut haasteellisiinkin olosuhteisiin. Esimerkiksi kaikki kaivot, joista otettiin vettä, täytyi tutkia siltä varalta, että ne olisivat myrkytettyjä. Osa teistä oli miinoitettu, joten kaikkien piti varoa missä liikkui. Oli osattava käyttää kenttäkeittiötä tai valmistaa ruokaa vaikkapa saunapadassa. Yöpymispaikat olivat alkeellisia, parakit ja teltat olivat parasta, mitä oli tarjolla.

Työmaahuollon toimialaan kuului myös suurten yleisötapahtumien muonittaminen. Työmaahuolto neuvotteli talvella 1951 XV Olympia Helsinki ry:n kanssa ulkoruokailun järjestämisestä olympialaisissa. Neuvottelujen lopputuloksena Työmaahuollon vastuulle kisajärjestelyissä tuli Helsingin kaupungissa sijaitsevien kisapaikkojen ja yleisöä varten rakennettujen ulkoilmaravintoloiden hoito, olympiakylien muonitus sekä 47 kisakioskia.

Tutustu myös Rauhan 1944 jälkeen -verkkonäyttelyyn, jossa esitellään kattavasti suomalaisen yhteiskunnan sopeutumista rauhan aikaan pitkien sotavuosien jälkeen. Verkkonäyttelyssä voi tutustua tarkemmin muun muassa Porkkalan kohtaloon, sotasyyllisyysoikeudenkäynteihin, siirtoväen asuttamiseen, Inkeriläisiin, asekätkentään ja sotakorvauksiin.