Lottamuseon noin 30 000 valokuvan kokoelma on pääpiirteittäin inventoitu vuoden 2022 aikana. Inventointityön myötä valokuvakokoelman saavutettavuus on parantunut huomattavasti.
”Inventointityön yhteydessä valokuvien kunto on tarkastettu, valokuvat on listattu ja arvoluokitettu. Lisäksi suurin osa valokuvista on digitoitu ja valokuvien säilytysolosuhteisiin on kiinnitetty aivan erityistä huomioita”, kertoo valtavaa projektia hoitanut tutkija Mia-Susanna Koski.
Inventointityön yhteydessä valokuvakokoelmasta on poistettu kuvakopioita, joita löytyy jo ennestään muista kuvakokoelmista.
”Valokuvakokoelmasta on myös sijoitettu muiden museoiden kokoelmiin valokuvia, jotka eivät kuulu aiheensa puolesta meidän kokoelmiimme”, kertoo Koski.
Inventointityön myötä Lottamuseon valokuvakokoelman saavutettavuus on parantunut huomattavasti ja kokoelma on nyt entistä paremmin erilaisten toimijoiden käytössä. Kuvakokoelmaa käytetään monipuolisesti Lottamuseossa muun muassa näyttelytoimintaan, tutkimukseen, museopedagogiikkaan ja viestintään. Lisäksi valokuvakokoelma palvelee museon ulkopuolisia tutkijoita ja yhteistyökumppaneita. Lottamuseon valokuvia on käytetty ja käytetään edelleen erilaisissa julkaisuissa.
Urakka ei ole vielä ohi, vaan työ valokuvakokoelman parissa jatkuu aktiivisena.
”Seuraavassa vaiheessa valokuvat luetteloidaan kokoelmanhallintajärjestelmään, jonka jälkeen osia valokuvakokoelmasta avataan suurelle yleisölle arkistojen, kirjastojen ja museoiden yhteisessä Finna.fi -palvelussa”, kertoo Koski.