Pula-aikana kierrättäminen ja ruokatähteiden uusiokäyttö oli pakon sanelemaa. Nykyarjessa se tuo toki myös mainittua kustannustehokkuutta, mutta on myös merkki eettisesti ja ekologisesti ajattelevasta ihmisestä. Monet haaveilevat omavaraisuudesta, edes pienimuotoisesti. Parveke- ja palstaviljely on muodikasta. Jos suinkin asumismuoto sallii, hankitaan myös mieluusti kesäkanoja pihapiiriin. Kotieläinten kautta saadaan hävikkiruoka näppärästi kiertämään takaisin ruokapöytään.
Onneksi likipitäen kaiken ravinnoksi kelpaavan saa uusiokäytettyä. Puurot, soseet, kasviskeitot ja kasvikset ovat yleisesti helpoimpia jatkojalostettavia. Niistä pyöräyttää pienellä vaivalla leipää, sämpylöitä, rieskaa, piirakoita, lettuja tai pannukakkua. Makaroni, riisi, pastat, peruna, taipuu vaikkapa pienellä tuunauksella makoisaksi salaatiksi.
Pakastamalla jatkat päiväystuotteiden elinkaarta, tietyin ehdoin kylläkin. Vaatii että lihat, kalat sekä muut helposti pilaantuvat tuotteet tulee ensin kypsentää, koska varsinainen pakastaminen ei säilyvyyttä lisää. Kuivaaminen on myös hyvä tapa saada tuotteelle uusi elämä. Leivät ja pullat voi kuivattaa herkkukorpuiksi, ripottelemalla kanelisokeria päälle ja kuivattamalla uunissa.
Pullavanukas on aivan mahtava vanhanaikainen jälkiruoka tai kahvileipä. Köyhät ritarit tai leipäressu takuuvarmasti maistuu kaikille. Leivästä saa myös eri tavoilla maustettuina maistuvia krutonkeja. Korppujauhojakaan ei tarvitse ostaa kaupasta, kun kuivan leivän jauhaa korppujauhoiksi.
Tässä pari reseptiä, joissa voit hyödyntää perunamuusia ja leipää.
Vanhanajan perunaletut ja leipäpesto
Perunaletut
1 litra tähteeksi jäänyttä perunamuusia
0,5 litraa maitoa
4 kananmunaa
noin 4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa ja sokeria
Sekoita massa hyvin tasaiseksi. Paista voissa, miedolla lämmöllä pikkulettupannussa.
Leipäpesto
5 vaaleaa leipäviipaletta
Puntti basilikaa tai 3 dl ryöpättyä nokkosta
1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
2 valkosipulin kynttä
2,5 dl oliiviöljyä
½ tl suolaa
Murusta vaaleat leipäviipaleet ja paahda ne rapeiksi öljytyllä pannulla. Laita kaikki raaka-aineet tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi massaksi. Nauti esimerkiksi perunalettujen kanssa.
***
Tämä teksti on yksi viidestä heinäkuun kesälomajutuista. Teksti on lainattu aiemmin julkaistusta Nostalgiset Naiset -blogista Tähteistä pötyä pöytään.