Huolto- ja avustustyön perinne
Hädänalaisten avustaminen oli tärkeä osa Lottajärjestön toimintaa heti alusta alkaen, mutta etenkin 1930-luvun taloudellisen laman aikana Lottajärjestön avustustoiminnan muotoja alettiin kehittää voimakkaasti. Lottajärjestön paikallisosastot muun muassa keittivät päivittäin ruokaa hädänalaisille sekä keräsivät ruokatavaraa ja vaatteita jaettavaksi. Monissa paikallisosastoissa lotat myös kävivät tervehtimässä ja viemässä lahjoja kunnalliskodeissa asuville vanhuksille.

Kuva: Lottamuseon kokoelmat / Työttömiä muonittamassa vuonna 1930, kuvassa keskellä lotta Anna-Liisa Lepistö
Lottajärjestö lakkautettiin syksyllä 1944 Moskovan välirauhansopimuksen nojalla. Lottajärjestön huolto- ja avustustoimintaa jatkamaan perustettiin Suomen Naisten Huoltosäätiö. Vuonna 2004 Suomen Naisten Huoltosäätiö vaihtoi nimekseen, Lottajärjestön perinteitä entistä vahvemmin kunnioittaakseen, Lotta Svärd Säätiö.
Näin ollen Lotta Svärd Säätiön toiminnan taustalla on lähes satavuotinen huolto- ja avustustyön perinne. Yhteiskunnallinen huoltotyö oli aikoinaan Lottajärjestön toiminnan ytimessä, ja samalla tiellä jatkaa Lotta Svärd Säätiö.

Artikkeli julkaistu Lotta Svärd -lehdessä no 16 vuonna 1931
Ruoka-apua perheille
Lotta Svärd Säätiö avusti suomalaisia hädän ja kriisin kohdanneita lapsiperheitä toukokuun aikana yhteensä 100 000 eurolla. Apu kohdennettiin valittujen yhteistyökumppaneiden kautta poikkeusolojen vuoksi vaikeuksiin joutuneille lapsiperheille ruoka-avun muodossa.
Lotta Svärd Säätiön tuki tavoitti yhteistyökumppaneiden kautta perheet ympäri Suomea: Apu toimitettiin Apuna Ry:n, Hope Ry:n, Pelastakaa Lapset Ry:n sekä yhteiskunnallinen yritys Vennerin Lapselle lounas -kampanjan kautta.
Lotta Svärd Säätiön mahdollistamat 333 Venner-ruokalaatikot jaettiin perheille viikoilla 20 ja 21. Kotona kokattaviksi aterioiksi käännettynä tämä tarkoittaa lähes 14 000 ravitsevaa ateria-annosta, yli 650 kg hedelmiä, 333 purkkia D-vitamiinia yhdessä ruokalaatikon muun sisällön kanssa.
Ruokalaatikon vastaanottaneiden perheiden terveisiä kampanjaviikoilta
”Kiitos ihan mielettömästi. Tuli kyllä tarpeeseen ja nyt voidaan kokata jotakin mitä ei olla aiemmin maistettu. Lapsi tykkää yhdessä tekemisestä, ollaan kyllä tosi kiitollisia”
”Kyyneleet silmissä avasin Vennerkassia. Koko perheelle ruuuat ja myös pienimmälle alle vuoden ikäiselle sai tehtyä soseita pakkaseen. Suuri helpotus arkeen, minkä poikkeustilanne sekoitti kertarysäyksellä.”
”Se satsi oli meille kaikille aarre, jota ihastelimme ja josta olemme kiitollisia suuresti! Pitkäksi aikaa on perustarvikkeita nyt! Jopa sellaista eksoottista, johon emme ole aiemmin kunnolla tutustuneet. Ihmisille, jotka eivät ole tutustuneet kasvisruuan mahdollisuuksiin, tämä satsi on loistava kokeilemisen paikka ja toivottavasti hälventää mahdollisia ennakkoluuloja!”
Nyt ja tulevaisuudessa
Lotta Svärd Säätiön päämääränä on jatkaa lottien viitoittamaa tietä. Niinpä Säätiö haluaa nyt ja tulevaisuudessa kantaa omalta osaltaan vastuuta suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta sekä edistää nuorten kasvamista yhteiskuntavastuuseen lakkautetun Lottajärjestön jäsenten, lottien ja pikkulottien yhteiskunnallisen työn innoittamana.
Lisätietoa Vennerin toiminnasta
Lisätietoa Vennerin kumppanijärjestöistä apua tarvitseville perheille

Kuva: Venner