Osallistu opetusryhmäsi kanssa Siskojen ja Simojen välittämisen keikalle ja hae Pikkulotta -stipendiä!
Pikkulotta -stipendiä voivat hakea kaikki välittämisen keikalle osallistuneet ala- ja yläkoululaiset. Siskojen ja Simojen välittämisen keikoilla on muun muassa leivottu vanhainkoteihin, soitettu runopuheluita ja käyty ulkoilemassa hoivakotien asukkaiden kanssa.
Lotta Svärd oli naisten vapaaehtoinen, aseeton maanpuolustusjärjestö, joka toimi vuosina 1921–1944. Lottatyö oli monipuolista yhteiskunnallista huoltotyötä ja avustustoimintaa. Lottajärjestön tyttötyö aloitettiin vuonna 1931. Pikkulotaksi saattoi liittyä kuka tahansa 8–16-vuotias vanhempiensa luvalla. Heidän tehtäviinsä kuului muun muassa vanhempien lottien avustaminen heidän lottatöissään sekä erilaisiin työiltoihin osallistuminen.
Lotta Svärd -järjestössä toimi enimmillään 240 000 naista ja tyttöä. Lottajärjestö lakkautettiin Moskovan välirauhansopimuksen nojalla marraskuussa 1944.
Lottajärjestön huolto- ja avustustyötä jatkamaan perustettiin Suomen Naisten Huoltosäätiö, joka jatkoi naisten työllistämistä myös rauhan ja jälleenrakentamisen aikana. Vuonna 2004 säätiön nimi muutetiin Lotta Svärd Säätiöksi. Lotta Svärd Säätiö haluaa nyt ja tulevaisuudessa kantaa omalta osaltaan vastuuta suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudesta sekä edistää nuorten kasvamista yhteiskuntavastuuseen.
Lisätietoa Pikkulotta -stipendin hakijoille
Hakemus
Siskojen ja Simojen välittämisen keikalle osallistunut opetusryhmä voi hakea erillisellä hakemuksella Pikkulotta -stipendiä.
Hakemuksessa oppilaita kannustetaan pohtimaan pikkulotille kirjoitettuja kultaisia sanoja omasta näkökulmastaan. Millaiset kultaiset sanat voisivat inspiroida meitä tänään? Minkälaiset olisi teidän oman opetusryhmän kultaiset sanat? Luokka voi valita esimerkiksi yhden tai useamman kohdan kultaisista sanoista ja kertoa esimerkiksi siitä, miten he ovat opetusryhmänä toimineet kultaisten sanojen mukaan tai mitkä kultaisista sanoista on heille tärkeimpiä.
Hakemus voi olla muodoltaan video, kirjallinen työ, taidetta tai musiikkia. Toteutustapa on vapaa.
Hakemukseen tulee liittää
- Koulun ja opetusryhmän nimi sekä opettajan yhteystiedot
- Milloin koulu osallistui välittämisen keikalle ja millainen välittämisen keikka oli
- Vapaamuotoinen hakemus
Allekirjoitettu hakemus toimitetaan sähköisesti info@lottasaatio.fi 24.11.2023 mennessä. Otsikkoon merkintä ”Pikkulotta -stipendi”. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Hakemuksia ei voi täydentää jälkikäteen, ja sitä voi hakea ainoastaan asianosainen.
Viimeinen päivä hakea stipendiä on 24.11.2023. Stipendi tullaan luovuttamaan koulun joulujuhlassa.
Palkinto
Pikkulotta -stipendin voittaneelle opetusryhmälle myönnetään 5 000 € luokan luokkaretkikassaan. Lisäksi kahdelle opetusryhmälle annetaan palkinnoksi luokkaretki Lottamuseoon Tuusulaan.
Stipendin tai palkinnon saaneet opetusryhmät laativat raportin retkistään ja niitä voidaan käytetään Lotta Svärd Säätiön viestinnässä.
Lisätietoa Pikkulotta -stipendistä
Anne Nurminen, toiminnanjohtaja, Lotta Svärd Säätiö, puh. 044 744 2020, anne.nurminen@lottasaatio.fi
Elina Tarvainen, museolehtori, Lottamuseo, p. 044 705 4755, elina.tarvainen@lottamuseo.fi