Lottakanttiinin asiakkaat ovat saaneet ostaa ajalla 5.2.-1.10.2023 yhteisvastuupullan, jonka myyntihinnasta lahjoitettiin 1 euro yhteisvastuukeräykseen.
Pullia myytii kaikkiaan 5 788 kappaletta ja näin ollen keräyssummaksi tuli samainen lähes 6 000 euroa. Määrä kasvoi lähes 2 000 eurolla viime vuodesta.
”Tämän vuoden keräyksen oman seurakunnan osuudella kustannetaan jälleen lyhytterapiaa nuorille. Viime vuoden keräyksen tuotto käytettiin samoin: kymmenen tuusulalaista nuorta sai viisi terapiaistuntoa”, kertoo yhteisvastuukeräyspäällikkö Jaana Rannikko Tuusulan seurakunnasta.
”Osallistuminen Yhteisvastuukeräykseen Lottakanttiinin tuotteita myymällä on meille jo perinne ja erittäin mieluisa asia – myös asiakkaamme pitävät kampanjasta”, kertoo Lottamuseon museojohtaja Saija Ylitalo.
”Nuorten auttaminen on Lotta Svärd Säätiön toiminnan keskiössä, joten kampanja sopii erittäin hyvin meidän arvoihimme ja tavoitteisiimme”, jatkaa Ylitalo.
Yhteisvastuukeräyksen kampanjalla halutaan kiinnittää huomiota nuorten lisääntyneeseen väkivaltaan ja siitä käytettäviin sanavalintoihin. Kampanja haastaa pohtimaan erityisesti koulukiusaamista ja kouluväkivaltaa sanoina. On tärkeää, että käytetään oikeita termejä, jotta kaikki ymmärtävät tekojen seuraukset ja vakavuuden. Tähän Yhteisvastuun kampanja haluaa tarttua.
Lue lisää https://www.yhteisvastuu.fi